Title: Trimmaaminen muualla maailmassa
Tintti_ - November 17, 2008 04:20 PM (GMT)
Ostin mielenkiinnosta Vaasan eläinkaupasta DVD:n, jonka aihe oli westien trimmaus ja turkin hoito. Kielestä en ole varma, mutta veikkaan italiaa. Joten DVD taitaa olla etelä euroopasta? Sen DVD:n ohjeet westin turkin hoidosta oli kaukana Suomen käsityksestä trimmaamisesta. DVD kestää 55 minuuttia ja siinä ajassa trimmaaja (mies) ehtii trimmata aika pitkä turkkisen westin näyttelykuntoon. Siinä vaiheet meni näin:
-ensin otti furmitor tyyppisellä "haravalla" pohjavilla pois aika ronskilla kädellä
- selän otti trimmausveitsellä, sekin aika ronskilla kädellä.
- genitaali alue ajellaan konneella
-sitten pesulle: ihan kunnon vesipesu+ shamppoo + hoitoaine.
- kuivaus: ensin käsin ja sitten sillä oli sellainen häkki, jossa oli automaatti kuivaus. Koira hetkeksi sinne ja kuivana takaisin.
- sitten saksii hännän kokonaan, jalat "kissankäpäläksi" ja anturoiden väli
- skasii vatsan aluskarvat ja linja suoraksi
-saksii polvien kohdalta jalat pyöreiksi.
- saksii jalkojen sisäosat
-saksii kaulan
-saksii pään ja korvat (päähän sisältyy ihan koko pää, ei nypitä mistään)
Kaiken tämän aikana koira (ilmeisesti uros) ei kertaakaan pane vastaan :huh:
Onko mulla sitten huonosti opetettu koira, mutta kyllä Aada ainakin kun päätä nyppii niin venkuilee. Ei siltä murinaa tai hammasta tule, mutta kääntää pään pois.
DVD:ssä ei oikeastaan muuta nypitä kuin selkä ja sekin aika summittain. Suomessa nypitään jokapaikka ja saksitaan mahdollisimman vähän.
Tiina&Rontti - November 17, 2008 05:46 PM (GMT)
YouTubesta löytyy kanssa aika mielenkiintoinen sarja trimmauksesta :rolleyes: Tuolla etelässä todellakin eroaa tuo turkinhoito melkoisesti täkäläisestä.
Täältä löytyy koko setti Eniten mua järkytti etenkin tämä niistä :wacko:
Kyllä mä ainakin edelleen ennemmin nypin :D
Onnimus - November 18, 2008 09:54 AM (GMT)
Voi hyvänen aika...... :blink: Tuohon vesisade niskaan niin saadaan kävelevä taikinamöykky!!! Eijei... ei taas kyllä mietitä koiraa ollenkaan...
Kuinkas se nyt tuolla Euroopassa on tuon "valkaisun" kanssa näyttelytilanteessa? Pohjoismaissako ainoastaan "apujauheet" on kiellettyjä?
Nist - November 18, 2008 09:59 AM (GMT)
Voi kaamee, mitä ihmeen maissipuuroa tosta westiestä oikein oli tarkoitus tehdä? kilo maizenaa ylle... jaikss..
Tässä videossa tehdään westiestä outo pumpulikoira. :blink:
Don Vito - November 18, 2008 11:25 AM (GMT)
^Järkyttävän näköinen westie.. :wacko:
Nist - November 18, 2008 11:45 AM (GMT)
Kun mä edes oikein ymmärrä, miksi sille westielle piti jättää tällänen kaamee poskiparta?


Näyttää ihan Ensio Itkosen ja skottiterrierin yhdistelmältä... :wacko:
Tiina&Rontti - November 18, 2008 12:04 PM (GMT)
^REPS :lol:
"tosi" pallon muotoinen kyllä on!!! :lol:
Trimmeri - November 18, 2008 07:59 PM (GMT)
Olipas kaameita tapoja tehdä trimmiä. Muuten toi trimmi mielestäni näytti hyvältä siinä Maizena videossa, mutta mihin sitä Maizenaa tarvittiin???!!! Järkyttävää.
JA TOI KOIRATRIMMAUSSALONKI -OHJELMA OLI TOSI NOLO, SE KOIRA EI SITTEN VÄHÄISINTÄKÄÄN MUISTUTTANUT WESTIÄ MUODONMUUTOKSEN JÄLKEEN. NOLO HOMMA HÄNELLE :/ JA MUN MIELESTÄ SEN TURKKI NÄYTTI HYVÄLTÄ NYPITYLTÄ ENNEN SALONKIIN MENOA ELI VOISI KUVITELLA ETTÄ SIINÄ MENI TAAS YKSI OIKEA TURKKI PILALLE :(
Kyllä meillä täällä Suomessa on erittäin taitavia trimmaajia. Tämä siis vain minun mielipiteeni:)
Weetos - February 13, 2009 09:12 PM (GMT)
Voi parkoja! Siis minusta toi on niin kamalaaaaa! Nyyh=( Toi koira tukehtuu tohon jauhoon ja toi salongin koira näyttää suorastaan idiootilta! -_- Eikö niitä turkkeja voitaisi hoitaa niinkuin pitää!
Noi kaikki videot on toinen toistaan kamalampia!
Toi koneella ajelu ei ole kivaa! Sitten noi vielä pitää kursseja joissa opetetaan ihan väärin! Niitähän ajellaan vaan koneella ja saksitaan!
Tuokin koira johon tota jauhoa hierotaan näyttää siltä, että sitä käytetään näyttelyissä, eikö tuomari huomaa mitä turkissa ollaan käytetty?
(vai onko sillä loppupeleissä sitten väliä, vaikka moinen onkin kielletty nykyään, vai onko se kiellety vain suomessa?)
Tiina&Rontti - February 13, 2009 09:48 PM (GMT)
^Ei taida olla kielletty kaikkialla. Ja eipä se ole tuntunut estävän suomalaisiakaan näytteille asettajia, vaikka kielletty onkin :rolleyes: Paljon vähemmän onneksi kuitenkin kuin muualla.
Neikko - February 14, 2009 07:33 PM (GMT)
Ei ole kielletty kaikkialla.
Oltiin Latviassa näyttelyssä ja siellä voitti joku paikallinen westie sitten bis-2. Isäntä repes ihan totaalisesti, kun siltä koiralta jäi jälkeen valkoinen kalkkivana... :huh:
Meillä oli siellä mukana labradoori. Ei siten kilpailtu kalkkilaivankapteenien kanssa.
Niiskuneiti - February 15, 2009 11:04 AM (GMT)
^Noissa maissa taitaa olla jopa friikkiä jos EI laita mitään mömmöjä :lol:
Regalo - February 16, 2009 09:42 PM (GMT)
Satuin katsomaan nyt noi youtuben videot, ja se Maizena-trimmi oli nakojaan taalta Espanjasta. :rolleyes:
Ihan vaan tiedoksi, etta olen kaynyt oman koirani kasvattajan (espanjalainen) trimmauskoulutuksessa hiljattain, eika han kayttanyt edes liitua. Koira nypittiin kaikkialta, paa pelkastaan kasin, selka ja rinta varovasti trimmausveitsen kera, ja selassa myos trimmausveitsella lyhenettiin karvaa paikoittain. Samoin hannan "keittiopuoli" veitsella lyhentaen, samoin kuin genitaalialue. Jalkoihin ja helmaan ei edes ehditty viela, kolme tuntia oli liian vahan.. :wub: Pitaa menna takaisin oppiin.
Pointtini siis on, etta kylla taalla(kin) moni kasvattaja varmasti osaa tehda oikean trimmin. Eri asia on tekevatko sen aina juuri niin, vai kayttavatko oikopolkuja. Koirasalongeissa sitten taas ei useinkaan olla niin oikeaoppisia kaikkien koirien trimmeissa. Koirasalonkien trimmaajat, kuten tuokin tyyppi videolla, ovat enemman niin kuin kampaajia, eli jonkin sortin taiteilijoita.. :unsure: Ja taiteilijoillahan on tiettyja erivapauksia. ;)
Maiju & Ukko - February 16, 2009 09:53 PM (GMT)
^ Kiva kuulla, että sielläkin sentään vielä jotkut ainakin trimmaavat nyppimällä eivätkä vain saksi. :)
Mulla ei mitään tietoa asiasta juuri olekaan, perustuu vain siihen minkä näköisiä koiria olen missäkin maassa järjestettyjen näyttelyjen jne. yhteydessä otetuissa kuvissa nähnyt. Mutta erittäin iloinen olen, jos tuo "maizena-trimmi" ei siis kuulu jokaisen espanjalaiswestien turkinhoitorutiineihin! :D
Weetos - February 19, 2009 07:10 PM (GMT)
toi on kyllä totta^ ja olen ihan samaa mieltä, en vaan tullu aatelleeksi kun suuttusin tosta/noista videosta :rolleyes: Onneksi on niitäkin henkilöitä, kun trimmailee oikeaoppisesti ^_^
Weetos - September 13, 2009 05:14 PM (GMT)
Voi herranjestas!!! Nyt löytyi taas sellanen video netistä, jota en olisi halunnut nähdä! Eli yksi maizenajauhotus-video jälleen... :(
Linkki siihen
tässä :wacko:
Siis kauheaa! Lopussa kun westie(pentu) vielä ravistelee itsensä se meinaa tukehtua siihen jauhopilveen...voivoi, eipä voi muuta sanoa tuollaseen... :(
Olinkin jo unohtanut sen Tiinan linkittämän videon joka löytyy tästä ketjusta myös, mutta nyt törmäsin taas uuteen. -_-
Ronja - September 13, 2009 06:03 PM (GMT)
Walluli - September 14, 2009 06:03 AM (GMT)
Siis toi "salonki" westi näytti käsittelyn jälkeen ihan valkoselta snautserilta!!! Nyyh=( Ja siis MAITZENAA??? Haloo, onko järekee? Kiva määrä sitä lehahti taivaan tuuliin kun koira ravisteli... :angry: :angry: :angry:
Walluli - September 14, 2009 06:10 AM (GMT)
Ja viel tosta pennusta: Siis kiva se koirahan pelkäs, häntä kokoajan koipien välissä! Muutenkin kiva määrä koiria... Ja olipa hauskaa toi rääkki, niin että piti ihan räkättääkkin!! Ja kun pentu laskettiin maahan niin se aikuinen westi näytti ihan siltä että "Otan osaa tiedän miltä tuo tuntuu..." :angry: :angry: :angry: Mun mielipide: Koirat pois tollasilta! Tosin toi taitaa olla tuolla aika yleistä Nyyh=(
Weetos - September 14, 2009 01:06 PM (GMT)
Yleistä on ^ Näköjään Espanjassa ainakin kun noita videoita löytyy netistä useampikin, kun jaksaa vain selata...
Regalo - September 17, 2009 07:40 AM (GMT)
En tieda lukiko kukaan (espanjalaiset) kommentit videon alta? Siina pari espanjalaista westien omistajaa (kasvattajaa?) puolusteli satunnaisia Maizena-kylpyja. Niiden tarkoitus on siis poistaa lika turkista, niin etta koira on valkea ilman kylvetysta. Saastaa kuulemma ihoa ja turkkia.
Meillahan on espanjalainen westie, ja kasvattaja ei tosiaankaan harrasta mitaan Maizena-kylpyja. Mutta monet leikkaavat/ajelevat westien turkin Espanjassa, ja ehka pehmeaan turkkiin se Maizena toimii puhdistavasti..? Espanjalainen punainen maapera on tosi tahraavaa kosteana, muttei ollut meille ongelma kun turkki lahti kuivuessaan suht puhtaaksi harjatenkin.
En siis yhtaan puolustele Maizenan kayttoa, painvastoin. Mutta kommentit pistivat minusta asian vahan parempiin mittasuhteisiin.
Tintti_ - September 18, 2009 07:41 PM (GMT)
Siis aivan järkyttävää. Pentu parka.
LaRa - September 21, 2009 12:36 PM (GMT)
Kaikkeen sitä törmää internetin ihmeellisessä maailmassa...
"
Grooming:The harsh, straight, short-haired double coat is fairly easy to groom and sheds little to no hair. Simply brush regularly with a stiff bristle brush. Brushing should keep the coat clean, so bathe only when necessary. Trim around the ears and eyes with blunt-nosed scissors.
The whole coat should be trimmed about every four months and stripped twice a year." :blink:
Turkin hoito (vapaa suomennos):
Karkea, suora, lyhytkarvainen, kakasinkertainen turkki on melko helppohoitoinen eikä karvaa juuri irtoa. Yksinkertaisesti säännöllinen harjaus/kampaus jäukkäharjaksisella harjalla/kammalla. Harjauksen pitäisi pitää turkki puhtaana, joten kylvetys vain kun välttämätöntä. Trimmaa korvien ja silmien ympäriltä tylppäkärkisillä saksilla. Koko turkki tulisi trimmata noin joka neljäs kuukausi ja nyppien kahdesti vuodessa.Siis, että mitä?
Juu tiedän kyllä, että kaikkialla maailmassa ei ollenkaan suosita ns. kotikoirien trimmaista nyppien, kuten meillä onneksi vielä vallitsevasti! Mutta, että vähän niinkuin joka toinen kerta koneella/saksilla ja jokatoinen sitte nyppien... <_<
Lähde siis täällä:
Dog Breed Info CenterJa kun noita kuvia katsoo, niin pääsee kyllä käsitykseen trimmauksen monimuotoisesta kulttuurista - on meidän suomalaiset turrikat vaan nättejä vähän epäonnistuneemmassakin trimmissä (ja tuolla viittaan nyt vain ihan omiin räpellyksiini ;) )
Weetos - September 21, 2009 02:42 PM (GMT)
Että oikeen kaksi kertaa vuodessa... :rolleyes:
Ja voi että noita kuviakin, paljon on pahoja tapauksia...
Ja totta LaRa, Suomessa on asiat oikein hyvin, kun noihin vertaa! ;)
Tässä vielä linkki suoraan ekaan kuvakansioon:
Päättääkää itse avaatteko... < 4., 5., 11. ja 16. oli minusta järkyttävimpiä mitä oli...
Don Vito - September 21, 2009 05:00 PM (GMT)
Voin olla väärässä, mutta miulla ois mielikuva, että tuo stripped tarkoittaa, että nypitään pohjavillalle. Eli itse ymmärrän tuon Laran viimeisen lauseen, että turkki trimmataan kauttaaltaan joka neljäs kuukausi ja kaksi kertaa vuodessa trimmataan pohjavillalle (eli kaikki päällyskarvat pois).. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. :unsure:
Weetos - September 21, 2009 06:41 PM (GMT)
Kuulostais jo paremmalta turkin kannalta^ :P
LaRa - September 22, 2009 05:34 AM (GMT)
| QUOTE (Don Vito @ Sep 21 2009, 08:00 PM) |
| Voin olla väärässä, mutta miulla ois mielikuva, että tuo stripped tarkoittaa, että nypitään pohjavillalle. Eli itse ymmärrän tuon Laran viimeisen lauseen, että turkki trimmataan kauttaaltaan joka neljäs kuukausi ja kaksi kertaa vuodessa trimmataan pohjavillalle (eli kaikki päällyskarvat pois).. Korjatkaa ihmeessä jos olen väärässä. :unsure: |
Voipi olla, että olet Sirkku ymmärtänyt termit minua paremmin... :)
Mulla vaan on mielikuva, että toi pohjavillalle nypitty olis stripped down, mutta eipä noista tiedä. Hand stripping on kuitenin tuota käsipelillä tehtävää nyppimistä ilman koneita riippumatta siitä miten paljon sitä karvaa poistetaan. Tuossa nyt ei sitä hand sanaa ole ei.
mirzu - September 22, 2009 06:15 AM (GMT)
Stripped on ainakin se nypintä, cairneilla on suomeksikin termi "stripataan" kaks kertaa vuodessa ihan lyhyeksi ja siitä sitten saa kasvatella taas sen pitkän turkin, kunnes stripataan taas lyhyeksi. Näin siis koticairnit. Näyttelyissä käyviä ei stripata kokonaan, vaan niiltä sitten nypitään ne pisimmät vähän pois ts siistitään.
Toisaalta en välttämättä noita englanninkielisiä termejä ymmärrä, mutta Don Viton tulkinta tosta on sama ko mitä ite tulkitsin. :)
matilda - September 22, 2009 06:31 AM (GMT)
no ei ihan mun mieleisiä wesseleitä noissa weetoksen linkittämissä kuvissa :blink: ! kaikki noissa koirissa on liian pitkää :lol: ; runko korvat kuono häntä........
LaRa - September 22, 2009 07:14 AM (GMT)
Okei, okei, unohtakaa koko juttu! En siis vain osaa englantia! :mellow:
Regalo - September 24, 2009 12:30 PM (GMT)
| QUOTE |
| stripped tarkoittaa, että nypitään pohjavillalle. Eli itse ymmärrän tuon Laran viimeisen lauseen, että turkki trimmataan kauttaaltaan joka neljäs kuukausi ja kaksi kertaa vuodessa trimmataan pohjavillalle (eli kaikki päällyskarvat pois) |
Juuri nain.
Monesti kylla nakee ettei stripping ja trimming terminologiaa kayteta oikein. Itsekin sekoilin niissa aluksi.
Walluli - September 25, 2009 06:44 PM (GMT)
Se kuva tuossa Weetoksen linkissä missä se westi on sillä miehellä yhden käden varassa... Nyyh=(